RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 31.03.2025/Pykälä 1
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Mvalt 31.03.2025 § 1
Kainuun liiton hallintosäännön 11 luvun 75 §:n mukaan kokous-kutsu on lähetettävä kokoukseen vähintään neljätoista (14) päivää ennen maakuntavaltuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kuntayhtymän verkkosivuilla.
Tämä esityslista on toimitettu 17.3.2025. Lisäksi kokouksesta on ilmoitettu Kainuun Sanomat -lehdessä sekä Kainuun liiton verkkosivuilla sekä Kainuun kuntien julkisten kuulutusten ilmoitustaululla.
Toimitetaan nimenhuuto luettelon mukaan. Siinä todetaan, ketkä Kainuun liiton maakuntavaltuutetut ovat saapuvilla.
Maakuntavaltuuston päätös
Merkittiin, että tämän kokouksen puheenjohtajana toimi maakuntavaltuuston 1. varapuheenjohtaja Juha Kortelainen siihen asti, kunnes uusi puheenjohtaja on valittu.
Merkittiin, että vs. hallintojohtaja Hanna Helasteen poissa ollessa pöytäkirjanpitäjänä toimi maksatustarkastaja Kati Moilanen.
Merkittiin, että Kuhmon kaupunginvaltuusto on 17.2.2025 § 24 myöntänyt eron Mikko Polviselle ja valinnut maakuntavaltuuston jäseneksi Kari Juntusen.
Toimitetussa nimenhuudossa läsnä oli 31 varsinaista jäsentä, kolme (3) varajäsentä ja poissa yksi (1).
Kokous todettiin sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
_______
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |