RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 17.03.2025/Asianro 10
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Kainuun liiton vuoden 2024 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Mhall 17.03.2025
64/02.04.01.01/2025
Kuntalain 13 luvun 113 §:n 2 momentin mukaan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma ja rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Kuntalain 13 luvun 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
Kuntalain 14 luvun 14 §:n mukaan valtuusto päättää tilinpäätöksen hyväksymisestä ja vastuuvapaudesta.
Kuntalain 13 luvun 113 §:n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Kuntalain 13 luvun 113 §:n mukaan tilinpäätöksen allekirjoittavat maakuntahallituksen jäsenet ja maakuntajohtaja.
Kainuun liiton vuoden 2024 tulos muodostuu seuraavasti:
Toimintatuotot 3 229 651,59 €
Toimintakulut 3 302 970,25 €
Toimintakate -73 318,66 €
Rahoitustuotot/-kulut -20 190,19 €
Vuosikate -93 508,85 €
Poistot 0 €
Satunnaiset erät 0 €
Tilikauden tulos -93 508,85 €
Rahastojen ja varausten muutokset 112 643,32 €
Tilikauden yli-/alijäämä 19 134,47 €
Toimintatuottojen toteuma oli 3 229 651,59 €, jossa oli 10 %:n alitus talousarvioon nähden. Toimintakulujen toteutuma oli 3 302 970,25 €, jossa oli 8 %:n alitus talousarvioon nähden.
Tilikauden tulos - 93 508,85 euroa jää talousarvion nollatuloksen tavoittelusta. Tuotot alittuivat 360 286,41 euroa talousarvioon nähden. Henkilöstökulut alittuivat 236 907,08 euroa talousarvioon nähden ja palvelujen ostot alittuivat 80 594,57 euroa. Myös muiden kulujen osalta syntyi alituksia esimerkiksi aineet, tarvikkeet ja tavarat -kuluissa 3 004,94 euroa, avustuksissa 17 094,07 euroa ja muissa toimintakuluissa 10 131,89 euroa. Suurin selittävä tekijä tuloksen muodostumiseen on sekä toimintatuottojen että henkilöstökulujen selkeä alittuminen talousarvioon verrattuna.
Vastuualueittain tarkasteltuna Kainuun liiton perustoiminta toteutui seuraavasti talousarvioon verrattuna:
Hallintopalvelujen vastuualueen tilikauden tulos alittui talousarvioon nähden 12,8 % ja toimintakulut alittuivat 7,5 %. Henkilöstökulut alittuivat 13,4 %. Palvelujen ostot ylittyivät 1,4 % ( 7173 euroa) ja aineet, tarvikkeet ja tavarat -kulut 19,4 %, mikä tarkoittaa 3 785 euroa. Hallintopalveluiden avustukset ylittyivät 5,8 % eli 292 euroa.
Hallintopalvelujen osalta avustusten määrärahavaraus vuodelle 2024 oli 5 000 €. AV-tukipäätösten mukaiset avustukset sen sijaan näkyvät koko Kainuun liiton tasolla avustuksissa, jossa on ollut ylitystä 16,3 % (TA 2024: 105 000,00 €, TP 2024: 122 094,07 €).
Elinkeinot ja aluekehitys vastuualueen tilikauden tulos alittui talousarvioon nähden 9,4 % ja toimintakulut alittuivat 11,7 %. Henkilöstökulut alittuivat (20 %) ja palvelujen ostot alittuivat 3,5 % talousarvioon nähden. Aineet, tarvikkeet ja tavarat alittuivat peräti 63,3 % talousarvion määrärahavarauksen oltua 2200 euroa ja toteuman 809 euroa.
Alueidenkäytön vastuualueen tilikauden tulos alittui talousarvioon nähden 8,9 % ja toimintakulut alittuivat 8,8 %. Säästöjä syntyi henkilöstökuluissa (8,5 %) ja palvelujen ostoissa (7,4 %) sekä aineet, tarvikkeet ja tavarat -kuluissa (13,5 %).
Kainuun liitossa on vuosittainen tarve käyttää varoja tulevaisuusrahastosta, johon on ohjattu muun muassa edellisen vuoden tilikauden merkittävä ylijäämä. Rahaston varojen käyttö on raportoitu liitetiedoissa. Rahaston saldo vuoden lopussa lopussa on 582 779,23 €.
Pääsäännön mukaan rahastojen pääomat voidaan muodostaa ainoastaan ylijäämäisestä tilikauden tuloksesta. Rahaston lisäyksen valtuusto hyväksyy kunnanhallituksen tilikauden tuloksen käsittelystä tekemän esityksen pohjalta.
Kirjanpitolautakunnan tilinpäätöstä koskevassa yleisohjeessa sanotaan, että "Tilikauden tuloksen jälkeen esitettävät erät ovat poistoero- ja tuloksenkäsittelyeriä. Ylijäämäinen tilikauden tulos voidaan siirtää varauksiin, rahastoida tai liittää tilinpäätöstä seuraavan vuoden tilinpäätöksessä edellisiltä vuosilta kertyneeseen yli- tai alijäämään. Ylijäämää lisääviä tai alijäämää vähentäviä eriä ovat varausten ja rahastojen vähentäminen."
Erillisliitteenä on Kainuun liiton tilinpäätös ja toimintakertomus 2024.
Lisätietoja vs.hallintojohtaja Hanna Helasteelta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.
Maakuntajohtajan ehdotus
Maakuntahallitus
- esittää maakuntavaltuustolle, että Kainuun liiton vuoden 2024 ylijäämä 19 134,47 € kirjataan omaan pääomaan tilikauden ylijäämä-tilille. Tilikauden tulos on 93 508,85 € alijäämäinen.
- allekirjoittaa vuoden 2024 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajien tarkastettavaksi
- saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen maakuntavaltuuston käsiteltäväksi
- antaa Kainuun liiton virastolle oikeudet tehdä toimintakertomukseen tarvittaessa stilistisiä korjauksia.
Maakuntahallituksen päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |