Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 18.11.2024/Pykälä 177


Lausunto kansallinen mineraalistrategia

 

Kainuun liiton lausunto kansallisesta mineraalistrategiasta

 

Mhall 18.11.2024 § 177  

287/03.00.00/2024  

 

 

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt mm. Kainuun liiton  lausuntoa luonnoksesta kansalliseksi mineraalistrategiaksi.

 

Vihreän ja digitaalisen siirtymän (ns. kaksoissiirtymän) tavoitteiden saavuttamisen odotetaan lisäävän raaka-aineiden tarvetta. Viime vuosien kriisit, kuten koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ovat osoittaneet niin Suomen kuin koko EU:n raaka-ainehuollon haavoittuvuuden. Euroopan unioni on ryhtynyt asiassa toimenpiteisiin. EU:n kriittisten raaka-aineiden asetus on tullut voimaan vuoden 2024 toukokuussa. EU:n toimenpiteiden ohella Suomessa on katsottu olevan tarve kansallisille toimenpiteille, ja siksi mineraalistrategian päivitys on tullut ajankohtaiseksi.

 

Työ- ja elinkeinoministeriö on 15.12.2023 asettanut ohjausryhmän tukemaan strategian valmistelua. Ohjausryhmän toimikausi on 19.12.2023-31.12.2024. Ohjausryhmä on laatinut mineraalistrategian luonnoksen prosessissa, johon on alatyöryhmissä osallistunut laaja asiantuntijoiden ja sidosryhmien joukko.

 

Strategian on määrä valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä.

 

Strategian valmistelu perustuu pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan, jonka mukaan hallitus laatii uuden mineraalistrategian. Suomen edellinen mineraalistrategia on laadittu vuonna 2010. Vuoden 2010 mineraalitrategiassa on tunnistettu luonnonvarojen saatavuuden ja tuotannon merkitys sekä mineraalivarojen epätasaisesta maantieteellisestä jakautumisesta aiheutuvat riskit.

 

Luonnos strategiaksi on valmisteltu yhteistyössä useiden hallinnonalojen kanssa ja laajassa sidosryhmäyhteistyössä. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää pitkäjänteistä, yli hallituskausien ulottuvaa politiikkaa sekä hallinnonalojen rajat ylittävää ja yksityisen ja julkisen sektorin välistä yhteistyötä ja investointeja.

 

Strategian tavoitteena on yhteisen näkemyksen luominen suomalaisen mineraaliklusterin tilanteesta, politiikan tavoitteista ja päälinjoista. Strategiassa esitetään tarkempia tavoitteita ja toimenpide-ehdotuksia alan kasvun ja vastuullisuuden sekä teollisuuden raaka-ainehuollon tukemiseen.

 

Lausuntopyyntöön aineistoineen on mahdollista tutustua kokonaisuudessaan lausuntopalvelut.fi -palvelussa: Kansallinen mineraalistrategia

 

Kainuun liiton lausuntoluonnos lähetetään maakuntahallituksen jäsenille oheismateriaalina.

 

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Riikka Pirkkalaiselta, puh.040 539 5090 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@ kainuunliitto.fi

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus hyväksyy Kainuun liiton lausunnon kansalliseen mineraalistrategiaan.

 

Maakuntajohtajan muutettu ehdotus kokouksessa

 

Maakuntahallitus hyväksyy Kainuun liiton lausunnon kansalliseen mineraalistrategiaan kokouksessa esitellyillä lisäyksillä.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Maakuntajohtaja Riikka Pirkkalainen esitteli lausuntoa.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan kokouksessa muutetun ehdotuksen ja lausuntoon lisättiin kokouksessa esitellyt lisäykset.

Lausunto liitetään pöytäkirjan erillisliitteeksi.
_______