Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 31.05.2024/Pykälä 95


 

Osaajia Kainuuseen -koordinaatiohanke (OKKO)

 

Mhall 31.05.2024 § 95  

141/04.03.00/2024  

 

 

Hakijana Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy, yhteyshenkilönä tutkimus- ja kehittämisjohtaja Mikko Keränen.

 

Kainuun maakuntaohjelmassa 2022 - 2025 osaavan työvoiman riittävyyden turvaaminen on tunnistettu yhdeksi Kainuun kestävän tulevaisuuden rakentamisen keskeisimmäksi tekijäksi, jonka ajureita ovat Kainuun ikärakenteesta johtuva työvoiman voimakas eläköityminen, työmarkkinoille tulevien ikäluokkien pienuus sekä yritysten ja aluetalouden kasvun luomat rekrytointitarpeet. Maakuntaohjelman linjausten mukaisesti Kainuuseen on laadittu osaavan työvoiman riittävyyden turvaamiseen maakunnallinen yhteistyöasiakirja sekä asetettu yhteistyöryhmä, jossa on mukana myös Kainuun ja Koilismaan työllisyysalue. 

 

OKKO-hankkeen toimenpiteillä 1) Kainuussa laaditun ja maakuntahallituksen hyväksymän yhteistyöasiakirjan toteutuksen ja yhteistyöryhmän toiminnan tuloksellisuus ja vaikuttavuus paranevat sekä työn aikana tunnistetut teemat ja käytännön toimenpiteet toteutuvat toimintaympäristön vaatimuksiin soveltuvalla tavalla sekä sidosryhmät ja verkostot aktivoituvat. 2) Hankkeen avulla kehittämishankkeiden yhteistyö tiivistyy sekä lisätään Kainuun alueella sidosryhmien toiminnan tehokkuutta ja edistetään uusia, toiminnan aikana ilmenneitä kehittämistarpeita. OKKO-hanke on em. Kainuun osaavan työvoiman yhteistyöasiakirjan koordinaatiota tukeva hanke.

 

Hankkeen toimenpiteet jakaantuvat seuraaviin työpaketteihin (TP):

TP1: Hyvinvoinnin ja terveydenhoidon toimintamallin uudistaminen (yhteistyö Kainuun HVA ja harvaanasutut alueet HAMA):

Hanke täsmentää yhdessä Kainuun Hyvinvointialueen (HVA) kanssa Harvaan asuttujen maaseutualueiden (HAMA) terveydenhoitomallin rakenteen. Tämän toteuttamiseksi muodostetaan yhteistyöryhmä HVAn johdon ja HAMA-edustajien, hankkeen, KAMKn ja muiden relevanttien tahojen kanssa. Mallista on tehty ideasuunnitelma ja sitä on esitelty Kainuun ja valtioneuvoston ALKE keskusteluissa 2024. Hanke auttaa etsimään HAMA hyvinvointimallin pilotointiin ulkopuolista rahoitusta.

 

TP2: Kansainväliset opiskelijat ja osaajat (tutkimuksen toteutus ja kv-opiskelijoiden polku):

Työpaketissa toteutetaan kattava selvitys siitä, mitkä tekijät vaikuttavat kansainvälistaustaisten opiskelijoiden työllistymiseen Kainuuseen. Tulokset auttavat työnantajia, kuntia, viranomaisia ja ammattikorkeakoulua suunnittelemaan ja kehittämään toimintaansa, jotta yhä useampi valmistunut kansainvälistaustainen aloittaisi työuransa Kainuussa valmistututtaan. Työpaketissa tehdään myös kansainvälisen opiskelijan polku Kainuun työmarkkinoille toiselta asteelta korkea-asteelle ja töihin Kainuuseen. Mallinnuksessa kuvataan prosessin oleelliset seikat, jotta sen vaikuttavaa toteusta voidaan edistää.

 

TP3: Opiskelija- ja yrityspooli (poolin laatiminen, yhteistyöyritykset, tiedon levitys):

Kainuun yrityksistä, elinkeinoyhtiöistä sekä oppilaitoksista ja korkeakouluista (KAO, KAMK, KYK) rakennetaan pooli, joka hyödyntää opiskelijoita (niin kansainvälisiä kuin kotimaisia) työvoimana sekä harjoitustöiden, harjoittelujen ja opinnäytetöiden tekijöinä. Rakennettava pooli hyödyttää opiskelijoita, yrityksiä ja oppilaitoksia. Poolin avulla opiskelijat saavat mahdollisuuden kehittää osaamistaan ja hankkia työkokemusta, yritykset saavat uutta osaamista ja potentiaalisia työntekijöitä, ja oppilaitokset vahvistavat yhteyksiään työelämään.

 

TP4: Toteutussuunnitelman jatkuvuus (jatkokehittämistarpeet, verkostotoiminnan tiivistäminen):

Hanke edistää osaavan työvoiman riittävyyden turvaamisen sopimuksellisen yhteistyön toteutussuunnitelman (yhteistyöasiakirjan) käytäntöön viemistä. Hanke hyödyntää tämän toimenpiteen toteuttamisessa omaa sparrausryhmää, joka koostetaan Kainuun osaavan työvoiman koordinaatioryhmän jäsenistä.

 

TP5: Viestintä (tiedotteet, uutiskirjeet, blogit, lehtikirjoitukset):

Työpaketissa toteutetaan hankkeen viestintää, joka on keskeistä eri kohderyhmien sekä suuren yleisön tavoittamiseksi.  Hankkeen alussa laaditaan yksityiskohtainen viestintäsuunnitelma.

 

TP6: Hallinto (maksatukset, raportoinnit sekä ohjausryhmä):

Työpaketissa toteutetaan hankkeen hallinnolliset tehtävät, kuten ohjausryhmätyöskentely, maksatuskausittaiset raportoinnit sekä loppuraportin koostaminen.

 

Hankkeen suunniteltu toteutusaika on 1.9.2024-31.10.2025 ja kokonaiskustannusarvio 106 691 €, johon haetaan AKKE rahoitusta 85 353 € (80 %).

 

Hankkeen kustannusarvio:

 

Palkkakustannukset                76 208 €

Flat Rate 40%    30 483 €

Yhteensä    106 691 €

 

 

 

Hankkeen rahoitussuunnitelma:

 

AKKE rahoitus   85 353 €   80 %

Omarahoitus, muu julkinen  9 602 €       9 %

Kuntarahoitus                        11 736 €     11 %

Yhteensä   106 691€    100 %

 

Hanketiimi käsitteli hankehakemusta kirjallisessa menettelyssä 21.-23.5.2024. Hanke sai rahoittajan arvioinnissa rahoituksen mahdollistavat arviointipisteet. Hanketiimi puolsi hankkeen rahoittamista.

 

Lisätietoja aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikaalta, puh. 040 5740 804 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

 

Maakuntajohtajan ehdotus

 

 Maakuntahallitus puoltaa hankkeen rahoittamista ja valtuuttaa maakuntajohtajan tekemään rahoituspäätöksen.

 

 Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen puheenjohtajan ehdotus

 

Maakuntahallitus puoltaa hankkeen rahoittamista ja valtuuttaa maakuntajohtajan tekemään rahoituspäätöksen.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikas ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallL 5 luku 28.1 § 7 kohta, yleislausekejäävi).

Aluekehitysjohtaja Jouni Ponnikkaan olleessa estynyt osallistumaan tämän asian käsittelyyn ja päätöksentekoon, tämän asian käsittely tapahtui maakuntahallituksen puheenjohtajan esittelystä.

Kainuun liiton hallintosäännön 14 luvun 125 §:n mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntahallituksen puheenjohtajan ehdotuksen.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
_______

Ote: Kati Moilanen