Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 31.05.2024/Pykälä 98


 

Tompurin määräaikainen vuokraaminen

 

Mhall 31.05.2024 § 98  

129/00.04.02/2023  

 

 

Maakuntahallituksen päätöksellä 19.12.2023 § 220 Kainuun liiton omistama Tompuri -niminen yksiö (23,9 m2) Helsingin Sörnäisissä, os. Suvilahdenkatu 1 on vuokrattu kansanedustaja Mikko Polviselle 30.06.2024 saakka. Vuokrauksesta on laadittu erillinen vuokrasopimus, jossa on määritelty vuokrauksen tarkemmat ehdot. Nykyisen vuokrasopimuksen mukaan vuokra on 550 euroa/kk sisältäen sähkön ja veden.

 

Mikko Polvinen on ehdottanut, että hän voisi vuokrata Tompuri -nimisen yksiön edelleen ajalle 01.-31.07.2024.

 

Kainuun liiton hallintosäännön 7 luvun 52 §:n mukaan kuntayhtymän omaisuuden luovuttamisesta ja vuokraamisesta päättää maakuntahallitus maakuntavaltuuston hyväksymien periaatteiden mukaisesti.

 

Lisätietoja maakuntajohtaja Riikka Pirkkalaiselta, puh. 040 539 5090 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus päättää vuokrata Tompuri -nimisen yksiön Helsingin Sörnäisissä, os. Suvilahdenkatu 1, kansanedustaja Mikko Polviselle ajalle 01.-31.07.2024. Vuokra on 550 euroa/kk sisältäen sähkön ja veden.

 

Vuokrauksesta laaditaan erillinen vuokrasopimus, jossa määritellään vuokrauksen tarkemmat ehdot.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
______

Otteet: Mikko Polvinen