Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntahallitus
Pöytäkirja 29.04.2024/Pykälä 74


Pohjoisen liikennestrategia 2036

 

Pohjoisen liikennestrategian hyväksyminen

 

Mhall 20.11.2023 § 189 

 

 

 

Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitukset ovat päättäneet Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategian päivittämisestä alkuvuonna 2023. Työn tilaajatahoina ovat Kainuun liitto, Keski-Pohjanmaan liitto, Lapin liitto ja Pohjois-Pohjanmaan liitto sekä valtion liikennehallinnosta Lapin ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Väylävirasto.

 

Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategian päivityksen toteuttajaksi, sidosryhmien kanssa käytävän laaja-alaisen vuoropuhelun koordinoijaksi sekä strategiatason liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutusten arvioinnin toteuttajaksi on valittu ulkopuolinen asiantuntija, Sitowise Oy, Kainuun maakuntahallituksen hankintapäätöksellä 22.5.2023.

 

Liikenne- ja logistiikkastrategian uudistamistyö käynnistyi kesäkuussa 2023 toimintaympäristöanalyysin laatimisella. Työ on jatkunut sen jälkeen vision ja tavoitteiden sekä toimintalinjojen ja toimenpiteiden laatimisella. Valmistelutyön aikana on pidetty kaksi työpajaa sidosryhmille (15.9.2023 visio ja tavoitteet, 13.10.2023 toimintalinjat ja toimenpiteet) sekä kaksi ohjausryhmän kokousta (21.8.2023 ja 2.11.2023). Lisäksi on pidetty neljä valmistelutyöryhmän kokousta.

 

Strategian uudistamisen seuraavat työvaiheet:

-         työpaja sidosryhmille 22.11.2023 (toimenpiteiden priorisointi)

-         strategialuonnoksen julkaisutilaisuus 10.1.2024 klo 9

-         lausuntoaika strategialuonnoksesta 10.1.-12.2.2024

-         strategian valmistuminen helmikuu 2024

-         strategian hyväksyminen maakuntahallituksissa maaliskuu 2024

 

Strategian uudistamistyön ohjausryhmä on kokouksessaan 2.11.2023 päättänyt lähettää strategian uudistamisen vision ja tavoitteet tiedoksi ja kommentoitavaksi maakuntahallituksille.

 

Lisätietoja suunnittelujohtaja Sanna Schroderukselta, puh. 044 710 0873 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Maakuntahallitus keskustelee strategian visiosta ja tavoitteista ja evästää strategian uudistamisen jatkovalmistelua.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntajohtajan muutettu ehdotus kokouksessa

 

Maakuntahallitus keskustelee strategian visiosta ja tavoitteista ja evästää asiasta Kainuun liiton Pohjois-Suomen neuvottelukunnan edustajia.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Suunnittelujohtaja Sanna Schroderus esitteli asiaa.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan kokouksessa muutetun ehdotuksen.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn aikana maakuntahallituksen puheenjohtaja Sakari Seppäsen poistuessa kokouksesta kokouksen puheenjohtajana toimi maakuntahallituksen 2. varapuheenjohtaja Markku Oikarinen.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
________

 

 

 

Mhall 29.04.2024 § 74  

8/00.04.01/2023  

 

 

Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitukset ovat päättäneet vuonna 2017 valmistuneen ja maakuntahallituksissa hyväksytyn Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategian päivittämisestä alkuvuonna 2023.

 

Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategian päivityksen toteuttajaksi, sidosryhmien kanssa käytävän laaja-alaisen vuoropuhelun koordinoijaksi sekä strategiatason liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutusten arvioinnin toteuttajaksi on valittu ulkopuolinen asiantuntija, Sitowise Oy, Kainuun maakuntahallituksen hankintapäätöksellä 22.5.2023. Työn tilaajatahoina ovat Kainuun liitto, Keski-Pohjanmaan liitto, Lapin liitto ja Pohjois-Pohjanmaan liitto sekä valtion liikennehallinnosta Lapin ELY-keskus, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ja Väylävirasto.

 

Liikenne- ja logistiikkastrategian uudistamistyö käynnistyi keväällä 2023 toimintaympäristöanalyysin laatimisella liittojen ja valtion liikennehallinnon yhteisenä virkatyönä. Työ on jatkunut sen jälkeen asiantuntijakonsultin avustuksella vision ja tavoitteiden sekä toimintalinjojen, toimenpiteiden ja vaikutusten arvioinnin laatimisella. Liikennestrategian uudistamisen ohjausryhmä päätti kokouksessaan 2.11.2023 nimetä uudistettavan liikenne- ja logistiikkastrategian Pohjoisen liikennestrategiaksi. Ohjausryhmä päätti kokouksessaan 2.11.2023 lähettää strategian uudistamisen vision ja tavoitteet tiedoksi ja kommentoitavaksi maakuntahallituksille. Strategian luonnos esiteltiin verkkotilaisuudessa 17.1.2024 ja luonnoksesta pyydettiin kommentit sidosryhmiltä 17.1.-12.2.2024. Strategian valmisteluaikaa jatkettiin helmikuussa 2024 raporttiluonnoksesta saadun palautteen, valmistelussa mukana olevien eri osapuolten sitouttamisen ja sisällön viimeistelyn vaatiman ajan vuoksi.

Strategian valmistelun aikana on pidetty kolme työpajaa sidosryhmille, viisi ohjausryhmän kokousta ja yhdeksän valmistelutyöryhmän kokousta. Lisäksi on pidetty yksi erillinen maakuntajohtajien kokous. Ohjausryhmä hyväksyi strategian kokouksessaan 26.3.2023.

 

Pohjoisen liikennestrategiassa esitetään maakunnille selkeästi yhteiset ja keskeisimmät liikennejärjestelmän kehittämistarpeet. Strategiassa painotetaan asioita, jotka ovat merkitykseltään yhteisiä Pohjoiselle, edellyttävät toteutuakseen ylimaakunnallista yhteistyötä sekä ovat Pohjoiselle ominaisia ja muusta Suomesta poikkeavia. Strategiaan on valittu toimenpiteitä, jotka toteuttavat visiota ja tavoitteita, vastaavat tunnistettuihin tulevaisuuden haasteisiin ja toimintaympäristön muutoksiin ja joiden suunnittelun edistäminen tai toteuttaminen on realistista vuoteen 2036 mennessä. Strategiassa on kiireellisyyden perusteella priorisoitu ylimaakunnallisesti keskeisimmät yhteysvälit ja niiden kehittämis- ja parantamishankkeet tietoperustaisesti. Strategian toimenpideohjelman osalta on arvioitu sekä vaikuttavuutta että vaikutuksia. Lisäksi on arvioitu toimenpideohjelman toimivuutta ja vastaavuutta erilaisissa mahdollisissa tulevaisuuskuvissa.

 

Pohjoisen liikennestrategian toteuttamista seuraa Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkatyöryhmä, jossa mukana ovat alueen maakunnan liittojen lisäksi edellä mainitut valtion liikennehallinnon edustajat. Työryhmä tekee seurannan yhteydessä yhteistyötä naapurimaiden liikenneviranomaisten ja alueiden kanssa. Työryhmä päättää seurannan mittaristosta ja seurannan toimintamallista. Työryhmä laatii tarvittaessa ehdotuksia strategian tarkistamisesta tai uudistamisesta Pohjoisen maakuntien maakuntahallituksille.

 

Pohjoisen liikennestrategia toimii tietopohjana alueen yhteisestä liikennejärjestelmän kehittämisen tahtotilasta muun muassa valtakunnalliseen liikennejärjestelmäsuunnitteluun. Sen tavoitteet ja toimenpiteet tarkentuvat alueellisessa, seudullisessa ja paikallisessa suunnittelussa. Strategian tavoitteiden ja toimenpiteiden tavoitevuosi on 2036.

 

Pohjoisen liikennestrategia on erillisliitteenä ja se esitellään kokouksessa.

 

Lisätietoja suunnittelujohtaja Sanna Schroderukselta, puh. 044 710 0873 tai sähköpostitse osoitteella sanna.schroderus@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

Maakuntahallitus hyväksyy Pohjoisen liikennestrategian.

Liikennestrategian hyväksymispäätös lähetetään tiedoksi Pohjoisen muille maakunnille.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Suunnittelujohtaja Sanna Schroderus esitteli asiaa.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
________

Otteet:
- Keski-Pohjanmaan liitto
- Lapin liitto
- Pohjois-Pohjanmaan liitto