Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 7


 

Muut asiat

 

Mvalt 10.06.2024 § 7  

177/00.04.01/2024  

 

 

1)    Seuraava maakuntavaltuuston kokous pidetään maanantaina 09.12.2024 klo 10.00. Kokouspaikka ilmoitetaan myöhemmin.

 

Maakuntavaltuuston päätös 

 

 Maakuntavaltuusto merkitsi tiedoksi seuraavat asiat:

- Perussuomalaisten Kainuun maakuntavaltuustoryhmän valtuustoaloite 10.06.2024:
"Kainuussa on valtava potentiaalinen mahdollisuus toimia edelläkävijänä vertikaaliviljelyn opiskelun, tutkimisen, rakentamisen ja yrittämisen kehtona.
Vertikaaliviljely itsessään olisi ihanteellinen ratkaisu maailman kuivilla ja karuilla seuduilla ruuan tuotannon osalta. Se kuluttaa 95 % vähemmän vettä, kuin normaali kasvihuone ja energia voidaan ottaa monipuolisesti tuulesta, auringosta tai muista lähteistä. Tuotantotiloissa tuotteet ovat myös sääsuojassa ja tuholaiset pysyvät kurissa. Tuotantoa voidaan jouduttaa ja kasvattaa rakenteellisilla ratkaisuilla ja valo-ohjauksella.
Kajaanissa sijaitseva Seppälän puutarha tarjoaa jo tilat yrittäjille ja yrityksille kokeilla eri kasvilajeja ruokaan, koristeiksi ja pian myös kosmetiikkaan. Kovimmat markkinat olisivat luonnontuotealalla erityisesti kosmetiikassa. Alan markkinat ovat miljardiluokkaa.
Opiskelijat voisivat suuntautua prosessiteollisuuden perustutkinnosta puutarhapuolen vertikaaliviljelyyn. Samalla tulisi oppia kasvibiologiasta. Puutarhapuolen opiskelijat voisivat vastavuoroisesti perehtyä prosessinhoitamiseen, tekniikkaan, teknologiaan ja teollisuuden ratkaisuihin.
Suuntautuminen houkuttelisi myös naispuolisia opiskelijoita laajemmin.
Kainuun liitto voisi asiantuntijaorganisaationa tuoda esille tätä mahdollisuutta yhteistyökumppaneiden piirissä kotimaassa ja kansainvälisesti." 

- Perussuomalaisten Kainuun maakuntavaltuustoryhmän uudelleen järjestäytyminen 10.06.2024. Ryhmäpuheenjohtajana toimii Tuukka Karjalainen, 1. varapuheenjohtajana Minna Partanen ja sihteerinä Valtteri Arffman. Valtuustoryhmään kuuluvat Tuukka Karjalainen, Minna Partanen, Valtteri Arffman, Pasi Kilpeläinen, Toni Haapala, Hannu Korhonen, Jyrki Lesonen (vara), Tea Heikkinen (vara), Pasi Arffman (vara), Anssi Manninen (vara), Eila Aavakare, Mikko Polvinen, Jouko Lipponen (vara) ja Antti Komulainen (vara).

- Keskustan maakuntavaltuustoryhmän muutos 10.06.2024: Valtuustoryhmään lisätään Paavo Oikarinen ja poistetaan Tuija Pöllänen sekä Eveliina Kinnunen (vara).

- Maakuntavaltuuston varajäsen Mikko Suutarin tilalle on Ristijärven kunnanvaltuuston päätöksellä (13.12.2023 § 50) valittu Arto J Tolonen.

- Maakuntavaltuuston varajäsen Saara Karjalaisen tilalle on valittu Kajaanin kaupunginvaltuuston päätöksellä (23.04.2024 § 31) valittu Raili Myllylä.

- Maakuntavaltuuston jäsen Tuija Pölläsen tilalle on Kajaanin kaupunginvaltuuston päätöksellä (23.04.2024 § 34) valittu Pasi Kilpeläinen.

- Maakuntavaltuuston varajäsen Eveliina Kinnusen tilalle on Kajaanin kaupunginvaltuuston päätöksellä (23.04.2024 § 34) valittu Anssi Manninen.

- Seuraava maakuntavaltuuston kokous pidetään maanantaina 09.12.2024 klo 10.00. Kokouspaikka ilmoitetaan myöhemmin.