Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 14


Tarkastuslautakunnan arviointikertomus 2022

 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022

 

Tarkltk 02.02.2023 § 6 

 

 

Kuntalain 14 luvun 121 §:n 2 mom. 2 kohdan mukaan tarkastusalautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Tarkastuslautakunta on käyttänyt runkona arviointikertomuksen laadinnassa aikaisemmin hyväksyttyä pohjaa, jota on muun muassa esitystavan osalta selkeytetty vuonna 2018. Kainuun liiton vuoden 2022 arviointikertomuksen laadinnassa käytetään tätä runkoa pohjana.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan suunnittelun ja antaa ohjeita jatkovalmisteluun.

 

Tarkastuslautakunnan päätös 

 

 Käydyn keskustelun jälkeen tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.
_________

 

 

 

Tarkltk 22.02.2023 § 12 

 

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Tarkastuslautakunnan päätös 

 

 Tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.
_________

 

 

 

Tarkltk 30.03.2023 § 19 

 

 

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Tarkastuslautakunnan päätös 

 

 Tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.
_________

 

 

 

Tarkltk 27.04.2023 § 26 

 

 

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 Tarkastuslautakunta jatkaa arviointikertomuksen laadintaa.

 

Tarkastuslautakunnan päätös 

 

 Tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.

Puheenjohtaja Silja Keränen ilmoitti olevansa esteellinen arviointikertomuksen hankearviointia koskevan asian kohdalla ja poistui kokouksesta kyseisen arvioinnin ajaksi klo 13.24-13.31.

Merkittiin, että varapuheenjohtaja Tuula Korvajärvi toimi kokouksen puheenjohtajana puheenjohtajan esteellisyyden ajan.

Merkittiin, että tätä asiaa käsiteltiin osittain jo ennen §:ien 24 ja 25 käsittelyä ja päätöksentekoa. Tämän asian käsittelyä jatkettiin §:ien 24 ja 25 käsittelyn ja päätöksenteon jälkeen.

Merkittiin lisäksi, että tämän asian käsittelyn aikana pidettiin tauko klo 11.01-11.06 ja lounastauko klo 12.36-13.24.
_________

 

 

 

Tarkltk 16.05.2023 § 31 

 

 

Tarkastuslautakunta on laatinut arviointikertomuksen vuodelta 2022. Tarkastuslautakunta viimeistelee arviointikertomuksen valmiiksi kokouksessa ja arviointikertomus liitetään pöytäkirjan liitteeksi.

 

Arviointikertomus vuodelta 2022 erillisliitteenä.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

 

Puheenjohtajan ehdotus 

 

 Tarkastuslautakunta viimeistelee arviointikertomuksen vuodelta 2022 valmiiksi.

 

 Tarkastuslautakunta allekirjoittaa arviointikertomuksen ja antaa sen edelleen maakuntavaltuustolle.

 

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.

 

Tarkastuslautakunnan päätös 

 

 Tarkastuslautakunta hyväksyi puheenjohtajan ehdotuksen.

Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
_________

 

 

 

Mvalt 12.06.2023 § 45  

97/00.03.00.00/2022  

 

 

Erillisliitteenä tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022.

 

Maakuntavaltuuston päätös 

 

 Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Silja Keränen esitteli tarkastuslautakunnan arviointikertomusta.
Maakuntajohtaja Pentti Malinen kommentoi tarkastuslautakunnan arviointikertomusta.

Käydyn keskustelun jälkeen maakuntavaltuusto hyväksyi tarkastuslautakunnan ehdotuksen ja merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2022.

Merkittiin, että tämän asian käsittelyn jälkeen pidettiin lounastauko klo 11.28-12.06.
________
________