RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kainuun liiton hallintosäännön päivittäminen
Mhall 28.11.2022 § 198
Kainuun liiton hallintosääntö on päivitetty edellisen kerran maakuntavaltuuston kokouksen 22.12.2021 § 36 päätöksellä.
On tullut ajankohtaiseksi päivittää hallintosääntöä sisällöllisesti muun muassa luottamushenkilöiden palkkiosääntöä koskien. Entinen Luottamushenkilöiden palkkiosääntö -otsikko 16 luvussa on myös muutettu muotoon Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet. Lisäksi rakenteellisesti hallintosääntö on päivitetty vastaamaan Kuntaliiton hallintosääntömallia (4 luvun Toimielinten ja viranhaltijoiden toimivalta ja 15 luvun Muut määräykset paikkoja muutettu). Lisäksi hallintosääntöä on päivitetty muutamien muiden kohtien osalta.
Erillisliitteenä päivitetty hallintosääntö.
Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.
Maakuntajohtajan ehdotus
Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle, että se hyväksyy Kainuun liiton hallintosäännön oheisen erillisen liitteen mukaisesti. Muutettu hallintosääntö tulee voimaan 01.01.2023 alkaen.
Maakuntahallitus antaa virastolle valtuudet tehdä kokouksessa päätetyt ja tarpeelliset korjaukset hallintosääntöön.
Maakuntajohtajan muutettu ehdotus kokouksessa
Maakuntahallitus päättää esittää maakuntavaltuustolle, että se hyväksyy Kainuun liiton hallintosäännön oheisen erillisen liitteen mukaisesti. Muutettu hallintosääntö tulee voimaan 01.01.2023 alkaen.
Maakuntahallitus antaa virastolle valtuudet tehdä kokouksessa päätetyt ja tarpeelliset korjaukset hallintosääntöön.
Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastetaan kokouksessa.
Maakuntahallituksen päätös
Hallintojohtaja Paula Halonen ja maakuntajohtaja Pentti Malinen esittelivät hallintosääntöluonnosta.
Käydyn keskustelun jälkeen maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan muutetun ehdotuksen.
Tämän asian osalta pöytäkirja tarkastettiin kokouksessa.
_________
Ote Maakuntavaltuusto
Mvalt 13.12.2022 § 27
386/00.01.00.00/2022
Erillisliitteenä päivitetty Kainuun liiton hallintosääntö
Maakuntavaltuuston päätös
Hallintojohtaja Paula Halonen ja maakuntajohtaja Pentti Malinen esittelivät hallintosääntöä.
Käydyn keskustelun jälkeen maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntahallituksen ehdotuksen.
Maakuntavaltuusto antoi liiton virastolle valtuudet tehdä hallintosääntöön stilistiset korjaukset.
_______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |