RSS-linkki
Kokousasiat:https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sidonnaisuuksien ilmoittaminen
Tarkltk 14.09.2022 § 34
Kuntalain 10 luvun 84 §:n mukaan kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999) tarkoitettuja tehtäviä hoitavan toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa, pormestaria ja apulaispormestaria sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollisia tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta.
Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta.
Tarkastuslautakunta on saattanut hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi valtuustolle syksyllä 2021. Tarkastuslautakunta pyytää ilmoitusvelvollisia päivittämään sidonnaisuusilmoitukset ja saattaa päivitetyt sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi valtuustolle.
Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.
Puheenjohtajan ehdotus
Tarkastuslautakunta
- pyytää ilmoitusvelvollisia tekemään ja päivittämään sidonnaisuusilmoitukset
- merkitsee tiedoksi ja hyväksyy saadut sidonnaisuusilmoitukset
- pyytää tarvittessa ilmoitusvelvollisia täydentämään ilmoitustaan
- saattaa hyväksytyt sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
- päättää julkaista hyväksytyt ja tiedoksimerkityt sidonnaisuusilmoitukset Kainuun liiton nettisivuilla.
Puheenjohtajan muutettu ehdotus kokouksessa:
Tarkastuslautakunta
- pyytää ilmoitusvelvollisia tekemään ja päivittämään sidonnaisuusilmoitukset
- merkitsee tiedoksi saadut sidonnaisuusilmoitukset
- pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollisia täydentämään ilmoitustaan
- saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
- päättää julkaista tiedoksimerkityt sidonnaisuusilmoitukset Kainuun liiton nettisivuilla.
Tarkastuslautakunnan päätös
Käydyn keskustelun jälkeen tarkastuslautakunta päätti hyväksyä puheenjohtajan muutetun ehdotuksen.
Lisäksi käydyn keskustelun jälkeen tarkastuslautakunta päätti pyytää sidonnaisuusilmoitukset ilmoitusvelvollisilta 30.09.2022 mennessä ja käsittelee sidonnaisuusilmoitukset seuraavassa kokouksessa.
__________
Tarkltk 06.10.2022 § 41
Tarkastuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 14.09.2022 § 34 pyytää ilmoitusvelvollisia tekemään ja päivittämään sidonnaisuusilmoitukset 30.09.2022 mennessä. Ilmoitusvelvollisia on pyydetty tekemään ja päivittämään sidonnaisuusilmoitukset määräaikaan mennessä.
Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.
Puheenjohtajan ehdotus
Tarkastuslautakunta
- merkitsee tiedoksi saadut sidonnaisuusilmoitukset
- pyytää tarvittaessa ilmoitusvelvollisia täydentämään ilmoitustaan
- saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
- päättää julkaista tiedoksimerkityt sidonnaisuusilmoitukset Kainuun liiton nettisivuilla.
Tarkastuslautakunnan päätös
Käydyn keskustelun jälkeen tarkastuslautakunta päätti, että ilmoitusvelvollisia pyydetään täydentämään sidonnaisuusilmoituksia tarvittavilta osin.
Lisäksi tarkastuslautakunta päätti, että lautakunta käsittelee sidonnaisuusilmoitukset lopullisesti seuraavassa kokouksessa.
Merkittiin, että tämän kokouksen puheenjohtajana toimiva varapuheenjohtaja Tuula Korvajärvi ilmoitti olevansa esteellinen ja poistui kokouksesta oman sidonnaisuusilmoituksen käsittelyn ajaksi.
Merkittiin, että kokouksen tilapäiseksi puheenjohtajaksi valittiin varapuheenjohtajan esteellisyyden ajaksi Tuukka Karjalainen.
_________
Tarkltk 17.11.2022 § 49
Tarkastuslautakunta on päättänyt kokouksessaan 06.10.2022 § 41 pyytää ilmoitusvelvollisia täydentämään sidonnaisuusilmoituksia tarvittavilta osin. Ilmoitusvelvollisia on pyydetty täydentämään sidonnaisuusilmoitukset 17.10.2022 mennessä.
Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.
Puheenjohtajan ehdotus
Tarkastuslautakunta
- merkitsee tiedoksi saadut sidonnaisuusilmoitukset
- saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
- päättää julkaista tiedoksimerkityt sidonnaisuusilmoitukset Kainuun liiton nettisivuilla.
Tarkastuslautakunnan päätös
Käydyn keskustelun jälkeen tarkastuslautakunta
- merkitsi tiedoksi saadut sidonnaisuusilmoitukset
- saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi
- päättää julkaista tiedoksimerkityt sidonnaisuusilmoitukset Kainuun liiton nettisivuilla.
_________
Mvalt 13.12.2022 § 22
302/00.03.00.01/2022
Tarkastuslautakunta on merkinnyt kokouksessaan 17.11.2022 § 49 tiedoksi saadut sidonnaisuusilmoitukset, päättänyt saattaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi valtuustolle ja päättänyt julkaista tiedoksimerkityt sidonnaisuusilmoitukset Kainuun liiton nettisivuilla.
Sidonnaisuusilmoitukset löytyvät Kainuun liiton nettisivuilta osoitteesta:
https://kainuunliitto.sidonnaisuusrekisteri.fi/browse (Sidonnaisuusrekisteri).
Maakuntavaltuuston päätös
Maakuntavaltuusto hyväksyi tarkastuslautakunnan ehdotuksen.
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |