Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kainuun liitto

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://kainuunliitto10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Maakuntavaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 30


 

Maakuntahallituksen varajäsenen valinta Minna Saastamoisen tilalle

 

Mhall 07.11.2022 § 193 

 

 

 

Maakuntavaltuusto on valinnut kokouksessaan 13.09.2021 §  25 Minna Saastamoisen Terttu Huttu-Juntusen varajäseneksi maakuntahallitukseen.

 

Minna Saastamoinen on pyytänyt eroa 31.10.2022 toimittamallaan kirjeellä maakuntahallituksen varajäsenyydestä kotipaikkakunnan muutoksesta johtuen.

 

Kainuun liitto -kuntayhtymän perussopimuksen 14 §:n mukaan kuntayhtymällä on hallitus, josta käytetään nimitystä Kainuun maakuntahallitus.

 

Maakuntahallitukseen kuuluu kaksitoista (12) jäsentä. Kajaanista on vähintään neljä (4) jäsentä ja muista jäsenkunnista kustakin vähintään yksi (1) jäsen. Jäsenillä on henkilökohtaiset varajäsenet.

 

Kuntalain 6 luvun 33 §:n mukaan valtuusto tai muu valinnasta vastaava toimielin valitsee jäseniksi valituista toimielimen puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa, jollei valtuusto ole päättänyt puheenjohtajamallista.

 

Maakuntahallitusta valittaessa noudatetaan kunnallisvaalien suhteellisuusperiaatetta.

 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Kunnallisten toimielinten valintaa koskee tasa-arvolain 4 a §. Sukupuolikiintiö koskee kaikkia kunnan ja kuntayhtymän toimielimiä lukuun ottamatta valtuustoja, jotka valitaan yleisillä vaaleilla. Myöskään toimielimen puheenjohtajistoa kiintiö ei erikseen koske.

 

Lisätietoja hallintojohtaja Paula Haloselta, puh. 044 410 0728 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuunliitto.fi.

 

Maakuntajohtajan ehdotus 

 

 Maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että valtuusto valitsee maakuntahallituksen varajäsenen Minna Saastamoisen tilalle.

 

Maakuntahallituksen päätös 

 

 Maakuntahallitus hyväksyi maakuntajohtajan ehdotuksen.
________

 

 

Ote Maakuntavaltuusto

 

Mvalt 13.12.2022 § 30  

22/00.00.04.01/2022  

 

 

Maakuntavaltuuston päätös 

 

 Maakuntavaltuuston jäsen Sari Kyllönen ehdotti, että maakuntahallituksen varajäseneksi Minna Saastamoisen tilalle valitaan Riitta Kyllönen.

Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntavaltuuston jäsen Sari Kyllösen ehdotuksen ja valitsi Minna Saastamoisen tilalle maakuntahallituksen varajäseneksi Riitta Kyllösen.
________

 

 

Otteet Riitta Kyllönen

 Monetra Oulu Oy/palkanlaskenta